Toimintavarmoja bensamittareita ja -automaatteja

0

 

Mikkelin Pitkäjärvellä toimipaikkaansa pitävä Gasoteknik Oy on erikoistunut kokonaisvaltaisesti polttoaineautomaattien ja -mittareiden korjaukseen, asennukseen ja myyntiin. Yritys huolehtii tarvittaessa myös esimerkiksi huoltoasemilla muutostöiden yhteydessä tehtävistä maanrakennustöistä.

 

Töitä tehdään tällä hetkellä kolmen miehen voimalla. Yrityksen perustaja ja yrittäjä Esa Paakkanen arvioi, että tarvetta henkilökunnan palkkaamiseen on lähitulevaisuudessa.

Alalle ei ole olemassa suoranaista koulutusta, mutta Paakkanen toteaa, että tietyllä lailla pitää olla bensaa suonissa. Hänellä itsellään oli jo ennen yrityksen perustamista hyvä tietotaito ja kokemus alalta. Tätä kautta on tullut myös varmuus, jonka perusteella hän tietää mitä mittaristoja ja automaatteja asiakkaalle suositella. Laitteissa on hänen mukaansa eroja.

– Toiset ovat vikaherkempiä. Harva tulee ajatelleeksi, että ongelmallisinta aikaa on kevät, jolloin hiekoituspöly menee herkästi kortinlukijan kautta laitteeseen. Myös sadekelin ja pakkasen nopeat vaihtelut aiheuttavat joihinkin laitteisiin erilaisia toimintahäiriöitä, kertoo Paakkanen.

Vaikka mittareiden toimintaidea on pysynyt periaatteessa pitkään samana, on huoltoasemaympäristöön tullut paljon muutoksia. Nykyään kiinnitetään entistä enemmän huomiota ympäristön ja maaperän suojeluun. Seuraava suuri muutos tulee Paakkasen mukaan olemaan automaattien päivitys sirukortti-aikakaudelle.

Gasoteknik tekee yhteistyötä kaikkien huoltoasemayhtiöiden kanssa. Yritys myös kunnostaa käytöstä poistettuja polttoainemittareita esimerkiksi erilaisten maanrakennusurakoitsijoiden omaan polttoainekäyttöön.

– Täysin käytöstä poistettavat laitteet kierrätetään asianmukaisesti ongelmajätteeksi, Paakkanen toteaa.

Autokorjaamoiden laitteet kuntoon

Toinen merkittävä osa-alue Gasoteknik Oy:n toiminnassa on erilaisten autokorjaamolaitteiden huolto-, korjaus- ja asennustyöt. Yritys on solminut monien asiakkaiden kanssa vuosisopimukset, jolloin esimerkiksi vuositarkastukset tulevat tehdyiksi asianmukaisesti ja ajallaan.

– Kun vuositarkistukset teettää meidän kauttamme, saa asiakas samalla jo mahdolliset korjaukset vireille. Käytännössä huolehdimme niin erilaisten putkitusten vetämisen korjaamotiloissa, kuin kuorma-auton nostimen kunnostuksesta tai työvälineiden pesukoneen korjauksesta, mainitsee Paakkanen.

Vuoden 2008 alusta yritys on myös vastannut teollisuuteen tarkoitettujen Nilfisk-Alto kuumapainepesureiden huollosta ja korjauksesta. Esa Paakkasen sataprosenttisesti omistama yritys on perustettu vuonna 1996 ja se kuuluu AAA-ryhmään.

 

Gasoteknik Oy

Osoite
Ketunniementie 11
50100 Mikkeli

puh.
040 514 7949

fax
015 230 950

email
esa.paakkanen@gasoteknik.fi

Share.