Tavoitteena toimiva ja kaunis rakennus

0

pp-lukkaroinen-intro.jpg

Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroisella on selkeä periaate. Jokaiselle asiakkaalle on tavoitteena suunnitella mahdollisimman toimiva ja kustannustehokas rakennus, joka on myös esteettisesti korkeatasoinen.

– Pyrimme siihen, että suunnittelemme asiakkaalle heidän toiveidensa mukaisen tuotteen. Mahdollisesti vielä tuomalla siihen kokemuksemme ansiosta lisäarvoa, toimiston omistaja, arkkitehti Pekka Lukkaroinen määrittelee.

Yrityksen alkuvuosina 1980-luvun alussa arkkitehtitoimisto suunnitteli paljon pieniä liiketaloja, rivi- ja pientaloja sekä kaavoitusta. Nykyisin suunnittelun painopiste on isoissa julkisissa rakennuksissa, kauppakeskuksissa ja peruskorjauskohteissa. Toteutuneita kohteita ovat mm. Kaakkurin Citymarket, Kaakkurin koulu ja Intiön hoivakoti Oulussa.

Toimiston spesiaaliosaamista on sairaalasuunnittelu, kuten viimeksi OYS:n laajennus. Suurin ja ehkä erikoisin kohde on puolestaan uusi kuusikerroksinen liikuntakeskus Helsinkiin.

Arkkitehtitoimistossa suunnitellaan toki edelleen myös kaavoja. Hyvinä esimerkkeinä ovat Haukiputaan ja Kempeleen keskustat sekä uutena Limingan keskusta.

– On ihannetilanne suunnitella sekä kaava että rakennuksia eli toteuttaa idea alusta loppuun asti, Pekka Lukkaroinen toteaa.’

Onnistunut arkkitehtisuunnittelu on ryhmätyötä. Suunnittelija kuuntelee asiakkaan toiveet ja muodostaa kuvan halutusta lopputuloksesta. Usein arkkitehti myös heittää asiakkaalle ideoita: mitä jos tekisimme näin…

– Tämä on palveluammatti. Asiakkaalla on jokin tarve ja meidän tehtävämme on rakentaa siitä kokonaisuus, Pekka Lukkaroinen sanoo.

Arkkitehtitoimiston palkkalistoilla on lähes 20 työntekijää ja markkina-alueena koko maa. Oulussa sijaitsevan pääpaikan lisäksi yrityksellä on osakkuustoimisto Vantaalla.

Toimiston asiakkaita ovat mm. julkisyhteistöt, kunnat, valtio, sairaanhoitopiirit, isot rakennusliikkeet, kaupan keskusliikkeet, koulutuskuntayhtymät ja teollisuusyritykset. Yksityisasiakkaitakin on, mutta vähemmän.

Onnistuneen työn tuloksena on monista yhteisöistä ja yrityksistä tullut arkkitehtitoimistolle vakioasiakkaita. Laadukkaan ja mahdollisimman virheettömän lopputuloksen saavuttamiseksi yrityksessä on käytössä myös koko toiminnan kattava laatujärjestelmä.

{gallery}pp-lukkaroinen{/gallery}

Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy

Osoite
Kauppurienkatu 12, 4.krs
90100 Oulu

puh.
08 888 3300

gsm.
0400 281 955

fax
08 888 3311

email
etunimi.sukunimi@lukkaroinen.fi

www.lukkaroinen.fi

Share.