Suuren toimiston resurssit pienen toimiston joustavuudella

0

pp-isoluoma-intro.jpg

Asianajotoimisto Isoluoman periaatteena on hoitaa lakiasioita luotettavasti ja aina asiakkaan kannalta mahdollisimman edullisella tavalla. Asiakas saa tarvitsemaansa palvelun joko suoraan toimistosta tai sen laajan yhteistyökumppanien tuottamana. Aina yhtä joustavasti ja kustannustehokkaasti.

Toimisto on Oulun talousalueella ainoa asianajotoimisto, joka kuuluu valtakunnalliseen OpusLex-asianajotoimistojen verkostoon.

– OpusLex on Suomen kattavin itsenäisten asianajotoimistojen muodostama verkosto. Sen kautta saamme käyttöömme koulutus- ja osaamisresursseja. Pystymme tapauskohtaisesti esimerkiksi yhdistämään resursseja ja jos asiakas tarvitsee asianajajaa jollain toisella paikkakunnalla, hän saa avun paikan päällä meidän kauttamme, Toni Isoluoma selvittää.

Vahvoja aloja riita-asiat ja työoikeus

Lähes 20 vuoden aikana ovat toimiston perustajat ja omistajat Toni ja Pirjo Isoluoma ehtineet hoitaa asiakkaidensa lakiasioita niin laajalla kirjolla kuin niitä voi olla ihmiselämän tai yrityksen eri vaiheissa.

– Kahta samanlaista päivää ei ole ollut, Pirjo Isoluoma naurahtaa.

Laaja-alaisuus on Isoluomien mielestä työssä ehdottomasti enemmän rikkaus kuin rasitus. Samalla on helppo ymmärtää kapean erikoissektorin liittymäkohdat muuhun oikeusjärjestykseen.

Toisaalta toimistossa on myös erikoisosaamista. Vahvoja erikoisaloja ovat riitojen ratkaisu eli oikeudenkäynnit ja sovintomenettely, sekä työoikeus.

Toni Isoluoma on kouluttautunut sovittelijaksi sekä yksityis- että yritysasioissa. Riita-asioissa yhä useampi käyttää hyväkseen mahdollisuutta sovitella riitaa vapaaehtoisesti ja selvitä siitä helpommin ja halvemmalla.

Työoikeuden ohella toimisto on erikoistunut erilaisiin sopimusriitoihin.

– Yrittäjän kannattaa ottaa yhteyttä heti kun näyttää, että jostain asiasta voi tulla riitaa tai jokin asia hiertää. Ei kannata odotella, että kyllä tämä tästä ja päästää tilanne pahaksi, Toni Isoluoma neuvoo.

– Yrittäjätilaisuuksissa olen usein puhunut myös siitä, että yrityksen sopimuskanta kannattaa tarkistuttaa aika ajoin ja varmistaa, ettei siinä ole riskikohtia. Viisi vuotta sitten tehty hyvä sopimus ei ole sitä välttämättä enää, hän lisää.

– Kunnon sopimukset ovat kaikkien osapuolten yhteinen intressi. Ja on helpompi neuvotella kun ei ole vielä riitaa.

Muutos nopeaa

Asianajajat Pirjo ja Toni Isoluoma perustivat toimiston vuonna 1992. Heidän lisäkseen toimistossa työskentelee yksi avustava lakimies ja sihteeri.

– Kaikessa toiminnassamme noudatamme Suomen asianajajaliiton vahvistamaa hyvää asianajajatapaa koskevia määräyksiä. Toimintaamme valvoo Asianajajaliitto ja oikeuskansleri, Toni Isoluoma toteaa.

Alan megatrendi on nopea muutos, mikä merkitsee asianajajille mm. jatkuvaa kouluttautumista.  Tietoja uusista säädöksistä tulee toimiston tietokoneille noin tuhannen sivun vuosivauhdilla. Asioihin myös reagoidaan entistä nopeammin.

– Asianajajat kamppailevat jatkuvasti aikataulujen kanssa. Lähes kaikki pitää tehdä tiettyyn päivämäärään mennessä.

Muutokset ja uudet haasteet koskevat myös asiakkaita ja tämä on tuonut asianajotoimistoon uuden palvelumuodon. Vuodesta 1993 lähtien toimisto on tehnyt yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa. Asianajotoimiston kautta yrittäjät saavat maksutonta puhelinneuvontaa jäsenpalveluna.

– Palvelua käytetään paljon ja kaikissa asioissa, myös yrittäjien henkilökohtaisissa asioissa. Jos yrittäjä ei voi hyvin, ei yrityskään voi hyvin, Toni Isoluoma muistuttaa.

{gallery}pp-isoluoma{/gallery}

Asianajotoimisto Isoluoma

Osoite
Kirkkokatu 11 A 3
90100 Oulu

puh.
08 534 7700

fax
08 311 6632

email
toimisto@isoluoma.fi

www.isoluoma.fi

Share.