Pitkät perinteet ja laatu tavaramerkkeinä

0

Mitäpäs jos omakotitalossa asuja saa aamulla suihkussa käydessään päälleen pahalta haisevaa, ruskeaa tai mustaa vettä?
Ei hyvä. Mutta valitettavan yleistä. Vanhojen asuinalueiden vesijohtolinjat ovat välillä vähän sitä ja tätä, remontin tai uusimisen tarpeessa.

 

Tällä sektorilla, muiden ohessa, toimii Parolassa keskuspaikkaansa pitävä Maavire Oy. Yrityksellä on noin 30 vuoden historia maanrakennusalalla, Virtasen suvulla vielä pidempi.

– Toteutamme energia- ja kunnallistekniikan rakentamista sekä maa- ja teollisuusrakentamista. Tarjoamme myös teollisuus- ja erikoiskuljetukset sekä nosturi- ja konepalvelut. Lisäksi voimme järjestää ympäristö- ja jätepalveluja, esimerkiksi tiivistystä kaatopaikalla. Näin kertoo yrityksen toimitusjohtaja, vuonna 2005 remmiin astunut Valtteri Virtanen.

Maavireen asiakkaat löytyvät usein julkiselta puolelta.

– Kunnat toteuttavat uusien asuntoalueiden kunnallistekniikkaa ja vanhojen alueiden saneerauksia.

– Yksityisellä sektorilla olemme yhteistyössä isojen rakennusliikkeiden ja eri ketjujen kanssa. Esimerkiksi olemme tehneet Keskon rakennuskohteiden pohjatöitä.

Maavire Oy:n sisaryritys on Verkonrakentaja Wire Oy. Yhteistyössä toteutetaan erilaisia kaapelointitöitä. Maavire Oy hoitaa kaapeleiden, pylväiden, jakokaappien ja muuntajien perusasennuksen. Wire tekee kaikki kytkentä- ja asennustyöt. Yhteistyössä huolletaan myös katuvaloja.

Kalustoa yrityksellä on pienistä maansiirtokoneista 50 tonnin nosturiin. Kalustoyksikköjä on 25, lisäksi huoltoautot. Henkilökuntaa Maavireen palveluksessa on keskimäärin 35 henkeä. Lisäksi käytetään 5-10 aliurakoitsijaa läpi vuoden. Liikevaihto on reilut 5 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtteri Virtanen kertoo, että Maavireen töistä tulee vuosisopimusten myötä kymmenisen prosenttia.

– Loput kertyvät erilaisista urakoista. Niitä on tiedossa keskimäärin 3-6 kuukauden ajaksi. Työmaat sijoittuvat pääosin sadan kilometrin säteelle Parolasta.

Urakoiden hankkiminen on oma juttunsa.

– Alalle tyypillisesti on ratkaisevana tekijänä usein hinta. Onneksi osa tilaajista katsoo asioita myös kokonaistaloudellisesti huomioiden referenssit, kaluston ja henkilökunnan ammattitaidon. Laatu, maine, pitkät perinteet ja yhtiöryppään tarjoamat yhteistyömahdollisuudet toki vaikuttavat kannaltamme myönteisesti.

Valtteri Virtanen on infran rakentamiseen keskittynyttä sukua. Hän oli välillä ATK-puolella, toki keskittyen sielläkin alaa läheltä liippaaviin kokonaisuuksiin.

– Hyppäys tälle alalle, suuriin saappaisiin oli melkoinen. Olin toki läheltä seurannut isäni ja koko suvun työtä, samoin olin yhtiöissä kesätöissä. Isäni terveyden heikentyessä oli ratkaisu tehtävä pikaisesti. En ole katunut.

Itse käytännön työ kentällä on samaa kuin vuodet ja vuosikymmenet sitten.

– Mutta ”aseistus” on parantunut. Nyt konepuolella ovat mukana erilaiset helppokäyttöiset mittaus- ja paikannuslaitteet. Niiden avulla koneen käyttäjän on entistä helpompi saada tarkkaa jälkeä. Samalla koneissa on niiden ylläpitoa ja vian etsintää helpottavaa tekniikkaa. Saan tietokoneelleni tietoa suoraan koneelta, sen perusteella voi tilata tai järjestää huollon.

Maansiirtoalan yrityksessä palaa vuoden mittaan polttoainetta litra jos toinenkin.

– Polttoaineen hinta on alalla dilemma. Samoin töiden riittävyys. Toki esimerkiksi kunnallistekniikka vetää vielä hyvin. Mutta kun hintataso kiristyy niin polttoaineiden kuin palkkakustannustenkin merkeissä hidastuvaa taloutta vasten, on varmaan edessä mietittävää.

Työvoiman saanti alalle ei Valtteri Virtasen mukaan ole kovin helppoa.

– Alalla riittää varmasti jatkossa töitä. Mutta onko käytännön tekijöitä, ja heille työnjohtoa. Koulutusjärjestelmän muutos, jolla rakennusmestarikoulutus keskeytettiin, oli alalle karhunpalvelus. Nyt yritysten on koulutettava oma työnjohtonsa. Ja mitä tulee työntekijöihin, on markkinahakuinen työvoiman liikkuvuus rajojen ylitse mielestäni hyvä asia.

{gallery}hy-maavire_oy{/gallery}

 

Maavire Oy

Osoite
Merventie 56
13720 Parola

puh.
020 4567 890

email
maavire@maavire.fi

www.maavire.fi

Share.