Ovi- ja ikkunatoimitukset joustavasti ja laadukkaasti

0

Ylivieskalainen Vieskan Ovityö Oy on luotettava, rakennusalalla pitkään toiminut ovi- ja ikkunavalmistaja. Yrityksen päätuotteita ovat alumiini-/teräsovet ja -ikkunat mutta myös muunlaiset alumiinirakenteet sekä kevyet teräsrakenteet, kuten teräsrakenteiset hissikuilut.

kp-vieskanovityo2

Vuonna 1987 perustettu yritys työllistää sesongista riippuen 3-5 työntekijää, ja yhtiön liikevaihto on tällä hetkellä noin 0,7 miljoonaa euroa. Vieskan Ovityön asiakkaita ovat erityisesti rakennusliikkeet sekä kaupungit ja kunnat.

– Olemme toimineet alalla pitkään, ja meille on syntynyt sinä aikana luottamukselliset suhteet rakennusliikkeisiin. Meidät tunnetaan laadusta sekä toimitusvarmuudesta, ja pieni yritys voi myös toimia joustavasti ja kustannustehokkaasti asiakkaan tarpeiden mukaisesti, yrittäjä Viljo Sorvisto kertoo yrityksensä vahvuuksista.

– Vieskan Ovityöllä on lisäksi hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta, jonka periaatteena on, ettei huonoa jälkeä päästetä eteenpäin.

????????????????????????????????Kasvuhakuisesti kohti tulevaisuutta

Viljo Sorviston mukaan yhtiön tavoitteena on kasvattaa niin liikevaihtoa kuin toiminta-aluetta.

– Uudet toimitilat ovat suunnitteilla Kettukallion teollisuusalueelle, ja tarkoituksena on lisäksi kasvattaa henkilökunnan määrää sekä hankkia asiakkuuksia entistä laajemmalta alueelta.

– Tähän mennessä suurin osa kohteistamme on sijainnut Ylivieskassa, missä olemme olleet rakentamassa muun muassa uutta Prismaa, ja tällä hetkellä työn alla on esimerkiksi Kodinkeskuksen ovi- ja ikkunaurakka. Ylivieskan lisäksi olemme rakentaneet erilaisia kohteita eri puolille Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata.

Sorvisto kertoo, että lähi tulevaisuudessa vastuu yrityksestä siirtyy hänen pojalleen. Sukupolvenvaihdos on tarkoitus toteuttaa viiden vuoden kuluessa.

Yhteystiedot

Vieskan Ovityö Oy

Osoite
Visurintie 122
84100 Ylivieska

puh.
+358 8 421 660

fax
+358 8 421 662

email
viljo.sorvisto@vieskanovityo.fi

www.vieskanovityo.fi

Share.