Monenlaista terästä määrämittaan

0

Pieksämäentien varressa Mikkelissä sijaitseva Ovet-Kar Oy on pienimuotoinen teräspalvelukeskus, josta myydään terästä ja muuta metallia asiakkaan tarpeen vaatimissa erissä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa teräslevyt ja -putket, muoto- ja kankiteräkset. Tukkukaupan lisäksi yritys myy asiakkaan tarpeen mukaan vaikka vain puolen metrin pätkän teräsputkea.

– Perinteisistä rautakaupoistahan on tänä päivänä vaikea löytää pieniä eriä määrämittaan katkaistuja tai muotoiltuja teräskappaleita. Meidän vahvuutemme on juuri se, että myymme myös pieniä eriä, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Pekka Lappalainen ja esittelee samalla asiakkaalle mittojen mukaan leikattuja rappuralleja.

Ovet-Karissa teräs katkeaa joko mekaanisella leikkauksella tai polttoleikkauksella. Lisäksi siellä onnistuu särmäys ja hitsaus sekä hiekkapuhallus ja pohjamaalaus tietyntyyppisille materiaaleille.

Yksi tärkeä ja arvostettu palvelu on Lappalaisen mukaan kuljetus. Yrityksen punainen lava-auto liikkuukin päivittäin eri puolilla Mikkeliä. Työntekijöitä Ovet-Kar Oy:ssä on kolme plus toimistotyöntekijä.

Tavaraa liikkuu eri puolille

Yrityksen asiakkaita ovat lähinnä teollisuus ja rakennusliikkeet, mutta myös yksityishenkilöt. Heidän ostonsa tuovat noin 15 prosenttia yrityksen kuukausittaisesta kassavirrasta.

– Määrää on tietysti vaikea arvioida, sillä usein meillä asioi yksityiselle asiakkaalle töitä tekevä rakentaja, sanoo Lappalainen.

Yrityksen toimialue on Mikkeli ja noin sata kilometriä sen ympärillä. Lisäksi tavaraa toimitetaan myös Helsingin seudulle. Lappalainen arvioi, että jatkossa pääkaupunkiseudun asiakkaita aletaan palvella entistä enemmän Etelä-Savosta käsin, sillä luotettavalle ja tarpeeksi ketterälle toimittajalle on kysyntää. Vuositasolla rautaa liikkuu yrityksen kautta noin 500-600 000 kiloa.

– Se, että Mikkelissä on sinkityslaitos, on tuonut Ovet-Karille aika paljon töitä, mainitsee Lappalainen.

Menevimpiä mittoja löytyy Lappalaisen mukaan yrityksen varastosta.

– Tuhansien erilaisten levyjen ja putkien pito varastossa on täysin mahdotonta, sillä variaatioita on miljoonia. Meillä on kuitenkin suorat linjat isoihin metallitukkuliikkeisiin ja tavarantoimittajiin, joten asiakkaan tarvitsema kappale järjestyy Mikkeliin viikossa, lupaa Lappalainen.

Ovet-Kar on parikymmentä vuotta vanha mikkeliläisyritys. Yrityksen nimi tulee ovista ja karmeista, sillä yrityksen perustaja aloitti yritystoiminnan valmistamalla niitä. Nykyään Ovet-Kar Oy on Lappalaisen omistaman Lamifer Oy:n tytäryhtiö. Riihimäellä pääpaikkaansa pitävä Lamifer myy samoja tuotteita, mutta on vain tukkukauppa.

 

Ovet-Kar Oy

Osoite
Pieksämäentie 32
50100 Mikkeli

puh.
015 224 140

gsm.
050 379 0506

fax
015 224 134

email
pekka.lappalainen@lamifer.com

www.ovetkar.com

Share.