Maailman pohjoisin viinatislaamo

0

pp-shaman_spirits.jpg

Shaman Spirits on vodkien ja erilaisten laadukkaiden alkoholijuomien valmistaja. Juomien perusraaka-aine on paikallinen puhdas vesi, joka on saanut seurakseen pohjoisen eksoottisia raaka-aineita, kuten metsämarjoja ja hunajaa.

– Šamaani on kansainvälisesti tunnetuin tuotteemme, jossa yhdistyvät pohjoisen mytologia ja laadukkaat alkoholijuomat, kertoo toimitusjohtaja Riku Räätäri.

– Šamaani-tuotteiden markkinointi lähtee siitä, että kansainvälisillä markkinoilla pitää olla uniikki, olipa tuote sitten mikä tahansa. Pohjoisuus on meille aidosti arvokas asia, eikä mikään klisee, jatkaa Räätäri.

Shaman Spirits panostaa markkinoinnissaan voimakkaasti ulkomaille. Tämän tavoitteen eteen tehdään vahvasti työtä, ja yhtenä tärkeimmistä kohteista ovat Saksan laajat kuluttajamarkkinat.

– Tulemme pärjäämään kansainvälisillä markkinoilla, etabloitumisprosessi on jo pitkällä, kertoo Räätäri.

Suomessa yrityksen tunnetuin tuote on Tervasnapsi, joka jäänee sinivalkoisen kansan lempijuomaksi.

– Kansainvälisten markkinoiden kannalta terva on hankala raaka-aine, sillä siihen liittyvät mielleyhtymät ovat muualla hyvin erilaisia kuin meillä Suomessa, Räätäri taustoittaa.

Yhteensä Tyrnävän viinatehtaan arkistosta löytyy peräti 120-130 erilaista reseptiä.

– Alkon valikoimasta löytyy kymmenkunta tuotettamme. Lisäksi meillä on paljon tuotteita, joita myydään vain hyvin varustetuissa ravintoloissa.

Tilausravintolalla ja Private Label -tuotteilla on kysyntää

Shaman Spirits Oy:n tuotantolaitos, Tyrnävän viinatehdas, nauttii maailman pohjoisimman viinatislaamon mainetta. Yritys perustettiin vuonna 1998 ja sen tuotannollinen toiminta alkoi neljä vuotta myöhemmin. Lyhyessä ajassa Šamaani perunavodkasta on muodostunut Suomessa käsite.

Kyseessä ei ole kuitenkaan vain pelkkä viinatislaamo, sillä tehtaasta on tullut suosittu yritysvierailujen kohde.

– Teemme tilauksesta erilaisille tahoille tehtaan esittelykierroksia, minkä jälkeen tuotteisiimme voi tutustua tilausravintolassamme. Tällaiset tilaisuudet ovat olleet erittäin suosittuja esimerkiksi yritysten ja yhdistysten parissa, kertoo Räätäri.

Shaman Spirits omaa muutenkin valmiudet yksilölliseen palveluun, jolla on varsinkin Keski-Euroopassa kysyntää.

– Valmistamme tilauksesta esimerkiksi yrityksille private label -tuotteita omalla logolla. Näin yritys voi esimerkiksi hankkia itselleen oman vodkan tai jonkin muun alkoholijuoman. Kokonaan oma lukunsa tuotannossamme ovat päämiehet, joille teemme sopimusvalmistuksena omia tuotteita, Räätäri valottaa.

Laadunvalvonta ja tuotekehitys arvossaan

Viinatehtaan tuotannossa korostuvat laadunvalvonta ja tuotekehitys, joita tehdään omassa laboratoriossa.
Pirtutuotannossa käsitellään raaka-aineena 40 tonnia perunaa viikossa. Raaka-aineena käytetään perunapirtun lisäksi myös melassi- sekä viljapirtua.

– Tutkimme koko ajan myös uusia bioetanolin valmistamismahdollisuuksia elintarviketeollisuuden jäteraaka-aineista, Räätäri kertoo.

Shaman Spirits toimii Suomessa erittäin haasteellisella kentällä, sillä markkina on pieni, verotus on kovaa, markkinointikielto puree ja jakelumonopoli kahlitsee. Toimitusjohtaja Räätäri kertoo esimerkin Suomen ja muun Euroopan tuotevalvonnan eroista:

– Olemme tarjoamassa Suomen markkinoille laminaattipakkausta alkoholijuomille, joka on käytössä esimerkiksi Saksassa. Emme ole kuitenkaan saaneet vielä viranomaisilta hyväksyntää tälle uudelle pakkausmuodolle.

– Nähtäväksi jää, pitääkö meidän jäädä tässä asiassa katsomaan asemalle, kun kehityksen juna menee ohi vain sen vuoksi, että olemme suomalaisia. Jossain vaiheessa laminaattipakkaus tulee vääjäämättä Suomeen, ja haluaisimme olla yritys, joka sen tekee, Räätäri päättää.

{gallery}pp-shaman_spirits{/gallery}

Shaman Spirits Oy

Osoite
Tehtaantie 5
91800 Tyrnävä

puh.
08 517 960

fax
08 556 5179

www.shamanspirits.com

Share.