LVI-urakointia kirkoista koteihin

0

Mäntyharjusta käsin toimiva Mäntyharjun LVI on lvi-urakointiin erikoistunut yritys, jonka asiakkaita ovat muun muassa kunnat, seurakunnat, valtio, eri yhteisöt ja rakennusliikkeet. Yritys hallitsee niin uudisrakentamiseen kuin saneeraukseen liittyvät lvi-työt monipuolisesti.

 

Kiitos siitä kuuluu yrityksen omistajan, Esko Salinin mukaan yrityksen ammattitaitoiselle ja tunnolliselle työntekijäporukalle, jolla on vahva ammattiosaaminen.

– Kauttamme hoituvat niin putkistoasennukset ja -saneeraukset kuin vesijohto- ja viemäriasennukset erilaisia lämmitysjärjestelmien asennuksia unohtamatta. Myös kaukolämpöhommat hoituvat meiltä, listaa Salin.

Perinteisten kerrostalojen ja muiden asuinkohteiden lisäksi yritys on ollut saneeraamassa lvi-tekniikkaa muun muassa Mäntyharjun lukiossa ja Ristiinan koulukeskuksessa. Lisäksi se on uudistanut Pertunmaan, Puumalan ja Hirvensalmen kirkkojen lvi-tekniikkaa. Kirkkokohteet ovat olleet Salinin mukaan erityisen mielenkiintoisia.

– Niissä työstä tekee haasteellisen se, että siinä pitää säilyttää vanhaa ja monesti tekniikka pitää piilottaa näkymättömiin, kuvailee Salin.

Kesä näkyy myymälässä

Mäntyharjun LVI urakoi Mäntyharjun lisäksi muissa Etelä-Savon kunnissa. Omalla paikkakunnalla yritystä työllistävät jonkin verran myös yksityiset. Kesäkuukausina työmäärää lisäävät mukavasti vapaa-ajanasukkaat, sillä seutukunnalla on yli 20 000 vapaa-ajanasuntoa.

– Pienempiä huoltohommia tehdään sen verran, mitä isommat hommat antava myöden, Salin sanoo.

Urakoinnin lisäksi yrityksellä on myymälä Mäntyharjun Kauppatiellä.

– Se on lähinnä oman varaston jatke, josta toki myydään lvi-tavaraa tarvitseville, toteaa Salin.

Vuonna 1991 perustetussa yrityksessä työskentelee kymmenkunta työntekijää.

 

Mäntyharjun LVI Oy
Osoite
Kauppatie 1
52700 Mäntyharju

puh.
015 465 222

fax
015 465 223

email
mantyharjunlvi.manner@pp.inet.fi

Share.