Luonnonläheinen, vireä Vihanti

0

pp-vihanti4Vihannin kunta tunnetaan puhtaasta luonnosta, hyvälaatuisesta pohjavedestä ja erinomaisesta sijainnista. Näihin valtteihin perustuvat myös tuoreimmat vetonaulat, uusi yrityskylä ja moderniin puurakentamiseen suunniteltu ekokylä.

Puhtaan pohjaveden ympärille on Vihannissa mietitty ratkaisuja jo pitempään.

-Aikanaan jo perunatehdas sijoittui meille laadukkaan  pohjaveden takia. Miksei Vihanninharjun vettä voitaisi hyödyntää enemmänkin yritystoiminnassa? Puhdas pohjavesi on voimavara, jonka olemme ottaneet huomioon kaavoituksessa ja rakentamisessa, toteaa kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen.

Niinpä kunta on kaavoittamassa erinomaiselle paikalle Ouluntien varteen  40 hehtaarin maa-alueen yritysten tarpeisiin. 6.000-9.000 neliön toimitilatontteja alueelle mahtuu  12 kappaletta ja isompia 1,0-2,9 hehtaarin teollisuustontteja saman verran. Tilanteen mukaan tontit joko myydään tai vuokrataan.

-Uudessa yrityskylässä ovat kaikki mahdollisuudet avoinna. Mieleen tulevat ensimmäisinä mm. elintarviketeollisuus ja läheistä Laivakankaan kultakaivosta tukevat toiminnot, kunnanjohtaja miettii.

Sauvonmäelle moderni ekokylä

Luonnonläheiseen kuntaan sopii hyvin myös suunnitelma modernista maaseutuasumisen kylästä Sauvonmäelle. Yksityishenkilöt ovat hankkineet kuntakeskuksen läheltä omistukseensa alueen, josta on kaavailtu ns. ekokylää.

-Kylä tulee olemaan sähkön ja lämmön tuotannon suhteen omavarainen. Tontit ovat väljät ja antavat tilaa harrastuksille ja pienimuotoiselle yritystoiminnalle pihapiirissä. Ulkoilulle, veneilylle, puutarhaharrastukselle jne on varattu runsaasti tilaa. Aluetta sivuaa myös latu ja lenkkipolku, selvittää hankevastaava Walter Röbbelen.

Yhteystiedot

Vihannin kunta

Osoite
Kirkkotie 2
86400 Vihanti

puh.
040 3110 350

fax
040 3110357

email
vihanninkunta@vihanti.fi

www.vihanti.fi

Kartta

Share.