Kunnallistekniikan tekemisessä omat niksinsä

0

Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa tarvitaan koko ajan lisää asuntoja ja asuntoalueita. Niihin tarvitaan vesijohdot ja viemärit. Samoin vuosien myötä on peruskorjattava ja parannettava vanhojen alueiden kunnallistekniikkaa.

 

Tässä riittää työtä muun muassa Hämeen Maanrakennus Oy:lle. Sen keskuspaikka on Forssassa, mutta työt tehdään laajalla alueella länsirannikosta itäiselle Uudellemaalle.

– Yrityksemme perustettiin vuonna 1993, yrittäjinä minä ja Pekka Hutka, kertoo toimitusjohtaja Jouni Kauti.

– Yrityksellä on myös sisaryritys Hämeen Käyttövesi Oy, jonka osaaminen painottuu pohjaveden ottamoihin ja vedenkäsittelylaitoksiin. Niinpä voimme tarjota myös kokonaisvaltaisten ratkaisujen toteuttamista.

Hämeen Maanrakennus Oy:n toiminta on käynnistämisestä lähtien keskittynyt kunnallistekniikkaan. Asuntoalueita, katuja, vesihuolto-ja lämpölinjoja on toteutettu laajalla alueella.

– Oikeastaan ihan tässä Forssan alueella on tehty aika vähän. Tämä on kuitenkin kulkuyhteyksien kannalta oiva sijainti keskuspaikaksi. Toki usein hankimme työntekijöille asunnon kohteen läheltä, mutta monissa tapauksissa voidaan työt hoitaa myös Forssasta käsin kulkemalla.

Yritys työllistää noin kymmenen henkeä. Sen lisäksi käytetään jatkuvasti monissa työtehtävissä paikallisia urakoitsijoita aliurakoitsijoina.

– Oma tiivis porukkamme pääsee keskittymään pääasiaan, siihen missä sillä on paras ammattitaito ja osaaminen. Tätä pyritään vielä kehittämään jatkuvalla koulutuksella.

Jouni Kauti kertoo, että aliurakoitsijoita on usein hyvin saatavana.

– Tarvitsemme esimerkiksi kaivureita ja niiden kuljettajia. Pisimmät yhteistyökuviot ovat jo 15 vuoden mittaisia.

Työmaat pyritään saamaan kehä kolmosen ulkopuolelta.

– Siinä on paitsi henkinen, myös käytännön raja. Jos mennään tuon alueen sisäpuolelle, kuluu kulkemiseen jo kohtuuttomasti aikaa.

– Oma roolini on töiden hankkiminen, tarjousten tekeminen ja työmaiden käynnistäminen. Meillä on niin hyvä tiimi, että työmaat hoituvat pääosin omalla painollaan. Ammattitaitoiset tekijät osaavat suunnitella urakan kulkua. Mutta he osaavat myös tarvittaessa soittaa ja kysyä mielipidettä pulmatilanteissa.

Vahvaa osaamista

Töitä on riittänyt mukavalla tavalla.

– Normaalisti on töitä tiedossa 3-6 kuukauden ajaksi, ja koko ajan on tarjolla lisää laskettavaa. Kilpailu on tietenkin kovaa, mutta siinä on pärjätty ihan kunnialla. Ehkä syynä on se, että emme ole lähteneet rönsyilemään monenlaisiin tehtäviin. Sen sijaan pyritään keskittymään siihen mitä osataan, tiedämme mitä tehdään ja miten. Se on monella tilaajalla jo tiedossa, saamme hyvää palautetta laadusta. Kun kunnallistekniikkaa tehdään, on tilaajilla tietenkin kädet sidottu hankintaohjeisiin. Nykyisin kuitenkin niitä on järkeistetty niin, ettei hinta merkitse kaikkea. Laatukin otetaan huomioon, sen osuus kokonaisuudesta voi olla jopa 30%. Tilaajilla on erilaisia pisteytyksiä, laatua voidaan arvioida esimerkiksi referenssien, henkilökunnan ja sen tarjoaman ammattitaidon valossa.

Kauti kertoo, että joskus hiljaisina aikoina töitä hamuavat myös muilla rakentamisen aloilla toimivat yritykset. –Jos heillä ei ole kokemusta juuri näistä töistä, voivat jotkut tilaajat jättää heidät jopa tarjouspyyntöjen ulkopuolelle.

 

Hämeen Maanrakennus Oy
Osoite
PL 110, 30100 Forssa

puh.
03 4334 800

email
hameen.maanrakennus@surffi.net

http://users.cjb.net/maanrakennus

Share.