Kerrostaloasuntojen saneeraus on luottamushommaa

0

Hyvin tehty työ on usein se paras mainos. Tähän kuuluvat hyvä työn jälki, täsmällisyys ja luotettavuus. Tämän on huomannut EL-Rakennus Esko Laitila Oy:n yrittäjä Esko Laitila, jonka yrityksen työt on myyty keskimäärin vuodeksi eteenpäin.

 

Hämeenlinnalaisyrityksen toiminta-ajatus on vuosien varrella jalostunut. Kaikenlaista rakentamista on tehty, mutta nyt on keskitytty kerrostalojen putkiremontteihin eli LVIS-saneerauksiin.

Yrityksen historia ulottuu vuoteen 1995, jolloin Esko Laitila lähti yhtiökumppaneineen yrittäjäksi. Vuonna 1999 tapahtui muutos, Laitila jäi jatkamaan yksin ja yrityksen nimi muuttui.

– Vuodesta 2001 olemme painottaneet juuri näihin asuintalojen saneerauksiin. Teemme kokonaisvaltaiset remontit, eri työvaiheissa ovat apuna tutut laadukkaat aliurakoitsijat. Esimerkiksi purkutyöt teemme aina sillä ajatuksella, että rakenteissa saattaa löytyä asbestia. Niinpä ne puretaan niin kuin asbestit kuuluukin purkaa.

Nyt on meneillään kolmastoista kerrostalo, ja seuraavat odottavat.

– Remontit toteutetaan linja kerrallaan, yhtä soittoa. Jotkut asukkaista lähtevät remontin alta ”evakkoon”. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, silloin pyritään asiat hoitamaan hienovaraisella yhteistyöllä. Mehän olemme aina työssä ihmisten asunnoissa, meihin täytyy voida luottaa. Niinpä olemme erityisen huolellisia esimerkiksi ovien lukitsemisten kanssa. Aina kun asunnosta lähdetään, laitetaan ovet lukkoon.

Samalla kun asunnoissa tehdään LVIS-saneerauksia, voidaan asukkaiden pyynnöstä tehdä myös muunlaisia töitä.

– Pientä fiksausta ja vähän isompiakin remontteja kuten esimerkiksi keittiön uudistamista. Tällöin on tietenkin otettava huomioon myös aikataulutus, hyvä laatu ja aikatauluissa pysyminen on meille kunnia-asia. Sitä paitsi se on myös uusien töiden saamisessa tärkeä edellytys.

Tietoa asukkaille

Esko Laitila kertoo, että hyvissä ajoin ennen seuraavaan taloon siirtymistä pidetään siellä asukkaille tiedotustilaisuus.

– Kerromme, mitä olemme tekemässä ja mikä on aikataulu. Samalla voivat asukkaat tiedustella näitä lisätöitäkin.

Yrityksellä on töissä seitsemän ammattimiestä, omasta porukasta löytyy monen työn taitajia. Varsinaiset putkityöt tekee yhteistyössä toimiva putkiurakoitsija.

– Saneerausten lisäksi teemme aikataulujen salliessa myös muunlaisia rakennustöitä, toki isompia pystytysurakoita emme ole ottaneet ihan aikataulusyistä.

Esko Laitila on pitkän linjan rakennusmies. Nivalasta kotoisin oleva nuorukainen pyrki ammattikoulun rakennuslinjan jälkeen teknilliseen kouluun.

– Valitsin haun Hämeenlinnaan, ja pääsin. Koulujen ja armeijan jälkeen oli edessä työnhaku. Olin vielä nuori, ja työkokemus oli vähäinen. Pääsin kuitenkin Hämeenlinnan kaupungille harjoittelemaan. Parin vuoden kuluttua olin valvomassa kaupungin urakoita. Tuntui hassulta, nuori rakennusmestari valvomassa ammattimiesten tekemisiä.

– Sitten siirryin yksityisen rakennusliikkeen töihin. Niitä riitti lama-aikaan saakka. Edessä oli työttömyys, jonka aikana kävin yrittäjäkurssin. Siellä tapasin tulevan yhtiökumppanin, homma saattoi alkaa.

Esko Laitila pitää yrittäjyydestä.

– Tässä on oma vapautensa, mutta myös vastuuta. Yrittäminen vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Yrityksen toiminta-alueena on Hämeenlinnan ympäristö.

– Aikanaan kävimme töissä myös Helsingin alueella, mutta se oli turhan rasittavaa tulokseen nähden. Nyt toimeksiantajia ovat alueemme yksityiset taloyhtiöt, joilla on yleensä nimitettynä jokin paikallinen insinööritoimisto hoitamaan rakennuttajatehtäviä.

Paljon on puhuttu kerrostalojen putki- ja ilmanvaihtosaneerausten tarpeesta.

– Tekemistä riittää alalla varmasti. Ihan kokemuksesta voin sanoa, että emme ole saneeranneet yhtään taloa liian aikaisin. Kaikissa on jo ollut selvä saneeraustarve.

 

EL-Rakennus Esko Laitila Oy
Osoite
Metsäruusuntie 14
13300 Hämeenlinna

puh.
044 2833 450

email
esko.laitila@el-rakennus.com

www.el-rakennus.com

Share.