Käytetyt autonrenkaat saavat Lammilla uuden eläman

0

Lammilainen Ässä Rengas Oy on Suomen johtava paketti- ja henkilöautonrenkaiden pinnoittamo.

Yrityksen toimitilat ovat Lammin Niemenkulmalla, jossa sillä on käytössään 1980-luvun alussa rakennettu teräshalli, jonka pinta-ala on 800 neliömetriä.

Ennen oman yrityksen perustamista yrittäjä Reijo Honkala toimi jo rengasalalla.

– Myin työurani alussa rengasrunkoja eri pinnoittamoille, joita oli siihen aikaan kymmeniä ympäri valtakuntaa. Tällaisella reissulla syntyi lopullinen ajatus oman yrityksen perustamisesta, kun ajelimme yhdessä lankomiehen kanssa Pohjanmaalla, Reijo Honkala kertoo.

Ässä Rengas Oy on perustettu vuonna 1978 ja se työllistää tällä hetkellä yhdeksän henkilöä. Pinnoitetut renkaat myydään suoraan pinnoittamolta sekä jälleenmyyjäverkoston kautta ympäri Suomea.

– Lammin toimipisteen vähittäismyynti kasvaa vuosi vuodelta erittäin vauhdikkaasti. Puskaradio toimii hyvin, Honkala kertoo. Yrityksellä on oma asennushalli pinnoittamon kyljessä.

Ympäristöasiat otetaan huomioon

Liikenne, autoilu ja renkaat siinä mukana ovat erityisen tarkassa syynissä sekä turvallisuuden että luontoarvojen vuoksi. Ympäristökysymyksille laitetaan yhä enemmän painoa.
Ässä Renkaalla ei tuotannosta synny kaatopaikkajätettä käytännössä lainkaan.

– Tärkein pointti on tietysti se, että käytämme renkaiden rungot uudelleen, kun kulutuspinta on ajettu pois. Lisäksi pinnoitusprosessissa syntyvä kumijäte menee edelleen kierrätykseen ja kuumennettavat ”paistouunit” lämpiävät nestekaasulla, Reijo Honkala tiivistää.

Rengasrungot toimittaa kotimainen alihankkija, raakakumi ostetaan Portugalista, Englannista ja suomalaisyrityksiltä.
Käytettävät luonnonkumipohjaiset kumilaadut valmistetaan PAH-vapaista eli myrkyttömistä öljyistä.

– Uusiorengas on ns. vihreä tuote, Reijo Honkala sanoo.

Laatua ja erityisosaamista

Ässä Rengas Oy on sertifioinut koko toiminnan kattavan laatujärjestelmänsä ensimmäisenä suomalaisena henkilöautonrenkaita pinnoittava yrityksenä. Sertifiointi tehtiin jo kymmenen vuotta sitten.

Yrityksen erikoisosaamista edustaa myös kilparenkaiden valmistus. Erimerkkisiä talvirallirenkaita on pinnoitettu alihankintana 1980-luvun alusta lähtien. Vuoden 2001 alusta lukien myös Jokamiesluokkaa on ajettu Ässä Renkaan valmistamilla Pilot-JM-renkailla.

Lammilaisilla uusiorenkailla on ajettu Suomen maanteillä jo 30 vuotta, ja matka jatkuu.

Ässä Rengas Oy

Osoite
Talvitientie 18
16900 Lammi

puh.
03 633 7299

fax
03 633 7300

email
reijo.honkala@assarengas.fi

www.assarengas.fi

Share.