Brand ID luo tuotteelle kasvot

0

Pohjoismaiden suurimman seripainon ja teollisuusmerkintöjen valmistajan Brand ID Oy:n tuotekirjoon kuuluvat brändi-, design- ja varoitustarrat sekä kyltit, kilvet, pinta- ja näppäinkalvot ja 3D-merkinnät.

– Asiakkaiden mielikuvissa haluamme olla numero ykkönen. Isoimmat asiakkaamme ovat kansainvälisiä teollisuuskonserneja, kuten Philips, Volvo ja Cargotec. Tuotteemme ovat todella laadukkaita, osaaminen vahvaa ja konseptimme kilpailukykyinen koko maailmassa, toimitusjohtaja Juha Heljakka luonnehtii.

– Valmistamme tuotteita, joista asiakkaidemme tuotteet tai brändi tunnistetaan. Olemme usein mukana jo uuden tuotteen suunnitteluvaiheessa, jolloin roolimme on olla asiantuntija. Haluamme tarjota asiakkaalle tuotteen lisäksi tätä lisäarvoa kustannustehokkaalla tavalla, Heljakka korostaa.

Kestäviä ja laadukkaita ratkaisuja

Ajanmukaisen teknologian lisäksi valmistuksessa panostetaan korkeaan laatuun. Tuotanto tapahtuu puhtaissa ja täysin pölyttömissä tiloissa. Materiaalien kestävyyttä testataan jatkuvasti esimerkiksi sääkaapin avulla ääriolosuhteissa.

– Oikean materiaalin valinta eri käyttötarkoituksiin on erittäin tärkeää. Ainoastaan seripainotekniikalla voidaan valmistaa ulko-olosuhteisiin kestäviä tuotteita täydellä seitsemän vuoden takuulla. Digipainotuotteissa pigmentti ei kestä yhtä hyvin, vaan värit haalistuvat, Heljakka kertoo.

Yrityksen parhaiksi valteiksi Juha Heljakka laskee toimitusvarmuuden, korkean laadun ja hyvän asiakaspalvelun. Asiakkaiden käytettävissä on myös valtakunnallisesti toimiva asennuspalvelu.
Brand ID on osa ajanvietepeleihin erikoistunutta Nelostuote -konsernia. Seripainotoiminta erotettiin itsenäiseksi yhtiöksi vuonna 2007. Konsernin 150 työntekijästä Brand ID:n palveluksessa on 53.

– Nelostuote aloitti toimintansa vuonna 1967 valmistaen aluksi autotallissa Kimble -pelejä ja seripainaminen aloitettiin Noormarkussa vuonna 1969.

Brand ID toimii Porin ohella Tampereella ja Oulussa. Vuonna 2005 yrityksellä oli käytössä neljä, mutta nykyään jo 17 seripainolinjaa. Suunnitelmissa on uusien toimitilojen rakentaminen Poriin vuoteen 2013 mennessä.

– Näköpiirissä on hyvää kasvua. Parhaan potentiaalin näen ulkomailla teollisuuden merkintätuotteissa sekä uuden teknologian painetuissa tuotteissa, Heljakka arvioi.

Brand ID Oy

Osoite
Karjarannantie
28100 Pori

puh.
02 624 4100

fax
02 624 4111

email
etunimi.sukunimi@brandid.fi

www.brandid.fi

Share.