Alusten huoltoa ja korjausta teräksenlujalla ammattitaidolla

0

Savonlinnassa sijaitseva Laitaatsillan Telakka Oy on Vuoksen vesistöalueen johtava korjaustelakka, joka suorittaa kaikenkokoisten alusten huolto- ja korjaustöitä sekä telakointia aina Saimaan syväväyläliikenteen kokoluokkaan asti. Korjauksista pääosa on teräsrunkoisten alusten korjaus- ja muutostöitä.

– Palveluumme kuuluu telakoinnit, koneistukset, sorvaukset, hitsaukset, putkityöt ja peltien vaihdot. Lisäksi käytämme alihankkijoita hiekkapuhalluksiin, maalauksiin ja sähkötöihin, ja heidän avullaan hoituu myös navigointilaitteet. Olemme myös vuokranneet Inkilänniemestä ulkoaltaan, jossa voimme telakoida kanavankokoisia aluksia, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Paavo Luukkanen.

Telakan asiakkaita ovat muun muassa Merenkulkulaitos, Varustamoliikelaitos, hinaajayrittäjät ja matkustajalaivayrittäjät sekä tietenkin huviveneiden omistajat. Oman lisänsä asiakaskuntaan tuovat rahtialukset, sillä Savonlinnan syväväylää käyttää vuosittain lähes 2000 rahtialusta. Niistä ulkomaalaisten alusten osuus on noin tuhat.

– Vaikka haverit vesitiekuljetuksissa ovat suhteellisen harvinaisia, on Laitaatsillan Telakka tärkeä myös rahtialuksille vahingon sattuessa, sanoo Luukkanen.

Laivojen kunnossapitopalvelun lisäksi telakka on myös alusten talvisäilytyspaikka. Yhteensä telakalla on talvisäilytyksessä kuutisenkymmentä alusta, joista osa on parkissa laitureissa ja osa kuivalla maalla. Kesäaikana telakan rannassa seisovat vapaat hetkensä muun muassa hinaajat ja muut ammattiliikenteessä olevat alukset.

Laivahotelli suunnitteilla

Valtaosa telakan asiakkaista liikennöi Vuoksen vesistöalueella. Huvialuksia telakalle tulee myös muualta Suomesta. Luukkanen kertoo, että yrityksen suunnitelmissa on rakentaa niin sanottu laivahotelli, joka lisäisi telakan kykyä vastaanottaa yhä enemmän myös huvipuolen paatteja.

– Paikka ja piirustukset tuhannen neliön katetulle hallitilalle on jo olemassa, Luukkanen kertoo.

Telakkatoimintaa Savonlinnan Laitaatsalmessa on ollut 1900-luvun alusta saakka. Ensimmäisen telakan sinne perusti Enso Gutzeit vuonna 1911. HP-Uitto Oy:n omistajalle, Paavo Luukkaselle, Laitaatsillan Telakka Oy siirtyi vuonna 2005, kun silloinen telakkayhtiö ilmoitti lopettavansa telakkatoiminnan. Telakkatoiminnan jatkaminen oli Luukkasen mielestä välttämätöntä Saimaan uittotoiminnan ja vesiliikenteen kaluston korjauspalvelujen turvaamiseksi.

Yritys on vuokrannut telakka-alueen ja sen rakennukset Stora Ensolta. Vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2015 saakka. Työtilanne telakalla on Paavo Luukkasen mukaan vaihteleva, sillä laivojen korjaustarvetta on vaikea ennakoida etukäteen ja tilanne elää koko ajan. Tällä hetkellä yritys työllistää 15 henkilöä.

{gallery}es-laitaatsillan_telakka_oy{/gallery}

 

Laitaatsillan Telakka Oy

Osoite
Laivamiehentie 2
57510 Savonlinna
(PL 109, 57101 Savonlinna)

puh.
0400 653 513

fax
015 515 278

email
paavo.luukkanen@laitaatsillantelakka.fi

www.laitaatsillantelakka.fi

Share.